Guardia Nuevan matkassa, guardianuevamente
Näin luodessani neljättä ryhmäkuvaa tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevasta, on mukava muistella millaisia muita kuvia olemme yhdessä tehneet. Ensimmäistä ryhmää kuvasimme photoshopin file infon mukaan 2008 alkuvuodesta. Paikaksi valitsin Tullipakkahuoneen jossa on ulottuvuutta myös ylöspäin. Taisimme tehdä pari erilaista versiota, mutta valitsemamme toimi kaikista parhaiten. Stressiä lisäsi ennenkaikkea se, että Raimo Vertainen oli hyvin huolissaan ohuesti pukeutuneitten soittajien tarkenemisesta. Minä luonnollisesti vielä sopivien korokkeitten hankkimisesta ja ilmeitten yhteensopimisesta ja niin edelleen. Siinä täpinässä kaatui yksi Elinca-lampuistani suoraan päähäni…Onneksi tuolloin elettiin jo digiaikaa ja pystyin korjaamaan kiinni menneitä silmiä ja valitsemaan joillekin paremman ilmeen keskimääräisesti parhaaseen “lähtöruutuun”. Hyvännäköiseltähän tuo kuva vieläkin näyttää, ainakin omasta mielestäni. Parin vuoden jälkeen suunniteltiin seuraavaa ryhmäkuvaa, upean kuvauksellisissa kiiltävissä mustasta ja tummasta kuparinpunaisesta koostuvissa puvuissa. Ehdotin, että kuvaisimme jokaisen soittajan erikseen ja yhdistäisin heidät dramaattisenmustalle taustalle.…