Älä unohda presidenttikuvaa….

Älä unohda presidenttikuvaa….

Yleinen
Tänä vuonna olemme taas studiolla käyneet läpi kauden ylioppilaskuvia ja luoneet tuoreista kuvista kokonaisen näyteikkunan. Pienenä puolustuspuheena klassisen ylioppilaskuvan puolesta käynee se tosiasia, että arvovirkoihin valittujen henkilöhistoriaa käydään läpi lehtien palstoilla. Mitä olisi presidentti ilman virallista ylioppilaskuvaa :) Kaikki haluavat myös tietää miltä vuoden Miss Suomi näytti ylioppilaskuvassaan. Edellämainitusta terveiset Jonna Ziprukselle (silloinen Kauppila), josta teimmekin monipuolisen kuvauksen studiossa, miljöössä ja lainavaatteissakin aikanaan. Kolmeen viimeiseen vuoteen ei ole mahtunut montakaan suotuisaa ulkokuvaushetkeä. Sade on pitänyt siitä huolen. Ei kannata aliarvioida studiokuvien kykyä vangita monipuolisesti mallin kauneimpia piirteitä, nopeasti ja tehokkaasti. Erikaa kuvasimme sekä virallisiin tarpeisiin, että antaen hänen kauniitten hiustensa lentää ilman kylmää pohjoistuulta. Työtapaani kuuluu kuvien valinta yhteispalaverissa. On mielenkiintoista kuulla, mitkä kuvat viehättävät malleja ja heidän kotiväkeään eniten. Erityisen hyvältä tuntuu se, kun olen onnistunut tekemään jotakin ennalta-arvaamatonta…
Read More