Toukokuun lopussa pääsin kuvaamaan Julia Joki-Suikon päättökonserttia Konservatoriolla. Upea Tribute to Whitney Houston -konsertti siivitti työtä mukavasti, mutta tilaisuuskuvaajana joutuu samalla varomaan liikaa eläytymistä ettei missaa samalla jotakin ohikiitävää tapahtumaa antaessaan itse aplodeja. Näin on uralla päässyt jonkin kerran käymään.
Tilaisuuskuvauksen haaste on siinä, että kuvaaja ei saa viedä huomiota esitykseltä käyttämällä omaa valaisukalustoaan. Tällöin ollaan tilanteen olemassaolevan valon armoilla ja tilanne elää solistin ja muiden esiintyjien liikkeen mukaisesti koko ajan ja vaatii reaktionopeutta.
Halusin tuottaa Julialle muistoja konserttia ennakoivien maailman pisimpien minuuttien kulusta, varsinaisesta esityksestä sekä konsertin päättymisen tuomasta onnistumisen ilosta, jota jaettiin yhteistyötiimin, läheisten ja sukulaisten kanssa. Vuosien opintotaival on tullut maaliinsa ja Julialla on nyt musiikkipedagogin pätevyys. Hänen mielenkiintoinen opinnäytetyönsä kertoo kehonhuollon ja liikunnan vaikutuksesta laulamiseen.
Ai miksikös tästä postasin…Jokainen elämän merkkipaalu on tärkeätä dokumentoida konkreettisiksi muistoiksi. Mitä olisin ellei minulla olisi näitä kuvia? Jännittävät tilanteet vilahtavat ohi, kuviin voi eläytyä myöhemminkin ja palauttaa samalla päivien tunteita mieleensä. Tässä pääsette kurkistamaan konsan bäkkärille, minulle aika tuttuun paikkaan.
Halusin tässä testitapauksessamme kokeilla myös kännykkäkuvausta. Niillä voi nopeasti täydentää kuvasarjaan yksityiskohtia ja yllättävän nopeita tilanteita, mutta toki teknisiin rajoituksiin törmätään jossakin kohtaa väistämättä. Nopeushan ei ole kännykkäkuvauksen paras valtti, mutta mukana se laite ihanan helposti kulkee.
