Minusta on moneksi

Minusta on moneksi

Profiilikuvaus, Yleinen
Järjestämissämme stailatun profiilikuvauksen päivissä BeautyStylist Olga Tervonen tekee malleille vaatetussuunnitelman ennakkokuvien ja kevyen värianalyysin kautta. Yllättävän paljon kokonaisuuteen vaikuttaa mm kaula-aukon mahdollisimman edustava muoto sekä asun väri. Kuvauspäivän isompaan pakettiin kuuluu sekä hiusten että ihon stailaus kokonaisuuteen sopivaksi. Huhtikuisessa tapahtumassamme pääsimme tekemään useamman laajemman kuvauspaketin ja tulokset olivat sen mukaisia. Jokainen kuvaaja työskentelee omalla tavallaan. Lauran ja Niinan kohdalla lähdin tutkimaan kuvausratkaisuja hakemalla ns parempaa puolta, johon toki vaikuttavat sekä hiusten malli, kasvojen symmetrisyys, valon käyttö ja niin edelleen. Rakensin parhaita ilmeitä vartalon asentojen kautta. Tällä kertaa Niinan kohdalla nautin hänen liikkumisensa kepeydestä ja sen tuomasta variaatiosta kuviin. Lauran kohdalla saimme tulokseksi veistoksellisempia kuvia, kauniilla ja rennoilla hymyillä kuviin tulee aina lisää läsnäolon tuntua. Erilaisilla rajauksilla kuvat saadaan sopeutettua kuhunkin tarkoitukseen istuviksi. Laura ja Niina työskentelevät samassa työpaikassa ja tavoitteena…
Read More