Monta syytä hymyyn, matrikkelikuvauksen päivitys

Monta syytä hymyyn, matrikkelikuvauksen päivitys

matrikkelikuvaus, Profiilikuvaus, Yleinen
Halusin koostaa näyteikkunaani sikermän edustuskuvia, lähivuosien ajalta. Osa kuvista tehtiin henkilöiden omiin tarpeisiin, esimerkiksi someen, osan on tarkoitus edustaa mallia oman työnsä tekijänä, yrittäjänä tai tutkinnon suorittajana ja pari kuvaa on näyttelystäni “Minä - nyt”. Osan kuvista piti noudattaa oman ryhmänsä sääntöjä muodostaakseen arvokkaan kokonaisuuden tahi päinvastoin lennokkaan osasen suunniteltua kokonaisuutta. Kaikenkaikkiaan näissä kuvaustuokioissa oli monta syytä hymyyn. Hymy on helpoin tapa luoda kuviin läsnäoloa. Hymy luo hymyä aiheuttavan kontaktin kuvan katsojaan. Kuvan katsojaa kiehtovaa läsnäoloa luodaan toki muillakin keinoilla. Hyvä kuva vetää katseen puoleensa ja vangitsee sen, vaikka malli olisi aivan tuntematon henkilö. Kuuluisin esimerkki siitä lienee Mona Lisa -maalaus. Muoto- tai edustuskuva ei synny pikaisella piipahtamisella vaan sitä rakennetaan järjestelmällisesti erilaisin keinoin. Jokainen yksityiskohta vaikuttaa tulokseen alkaen hiuksista, vaatteista ja muusta asustuksesta. Usein mallit ottavat valokuvaajan suosituksesta useita…
Read More
Joskus nopeus ratkaisee, metsästysasukuvaus miljöössä

Joskus nopeus ratkaisee, metsästysasukuvaus miljöössä

+ Yrityskuvia miljöössä
Aina ei kannata toivoa lisää jännitystä elämäänsä. Kuvasimme marraskuussa pikaisella aikataululla HW-Companylle metsästysvaatteita kahden mallimme ja korien kanssa. Jokainen valokuvaaja pitää silmällä Ilmatieteenlaitosta, joka ei silloin luvannut meille mitään hälyyttävää, hiutaleista puhumattakaan. Kuinka ollakaan reilun tunnin kestäneen session jälkeen alkoi lumisade ja Kokkolaan laskeutui ensilumi. Lopuissa kuvissa tuotantotiimi puhdisti tarmokkaasti etualaa lumesta ja paukuttelimme loput toivotut kuviot ja kuvat kasaan. Onnena onnettomuudessa oli se, että meillä oli tarkat ohjeet ja olimme suunnitelleet sessio käymällä etukäteen kuvauspaikalla, minä kahteenkin kertaan. Siihen laaja hääkuvaajakokemukseni oli bonusta, koska se työ vaatii nopeata tilanne- ja maisemasilmää sekä valonsuuntien tutkimista. Lippalakkikuvaus muistuttaa myös ylioppilaskuvausta, kun lipan alle ei saa muodostua häiritseviä varjoja. Näin tärkeimmät kuviot olivat purkissa ennen lumisateen alkamista. Myöskään rooliinsa samaistuneitten ja kylmää kestäneitten mallien kanssa aikaa ei mennyt mihinkään ylimääräiseen. Jälkikäteen jokainen…
Read More

Rakas päiväkirja: Rosson tarina

kerro yrityksestäsi mielenkiintoisia asioita, Yleinen
Kokkolan rossolaisten keskuudessa kyti haave henkilöstön yhteisestä elämäntaparemontista. Ajatus muuttuikin todellisuudeksi, kun kuntosaliketju Actilife ja HUR ottivat haasteen vastaan. - Heille kehitettiin Vire-hanke, jonka on tarkoitus puolessa vuodessa johtaa ruokavalion ja liikunnan kautta pysyvään uuteen elämäntapaan, kertoo hankkeen toteuttaja, kaikkien kokkolalaisten tuntema, Hannu Ilmolahti. Hänen kanssaan hanketta vetää HURin fysioterapeutti Nyyti Saikkonen. Ravintolassa työskentelevien ihmisten ruokailu on usein napostelua “lentosyöntiä”, ei sitä että ruokailtaisiin aterioittain. Rosson henkilöstö koostuu hyvin eri-ikäisistä henkilöistä, osa heistä kuntoilee säännöllisesti, osa harvemmin. Vaikka kaikkien tavoitteena ei ole painonpudotus, jokainen kuitenkin halusi ruokaohjeet, jotka koostuvat terveellisistä rasvoista, proteiineista ja hiilihydraateista. Vire-hanke aloitettiin Tanita-kehonkoostumusmittauksella ja kunto- ja tasapainotestillä. Kehonkoostumusmittaus kertoo lihasmassasta, nestemäärästä, viskeraalista eli vatsaontelon sisäisestä rasvasta ja metabolisesta iästä. Jälkimmäinen usein saattaa järkyttää ja motivoikin elämäntaparemonttiin. Mitä alhaisempi lihasmassan määrä ja korkeampi rasvaprosentti, sen korkeampi metabolinen…
Read More

Talviharmonikkaa tunteella

Tapahtumakuvausta, Yleinen
Kokkolan Talviharmonikkatapahtumaa vietetään nyt 20. kertaa. Tapahtuman taiteellinen johtaja, 22 vuotta sitten Kokkolaan muuttanut Raimo Vertainen, halusi aikanaan rakentaa ihmisten hyvinvointiin positiivisesti vaikuttavan talvisen kaupunkifestivaalin. Kokkolan Talviharmonikka -festivaalin kulloistakin vuosikertaa suunnitellaan parin vuoden ajan. Jos kahtakymmentä vuotta tarkastellaan taustatyön näkökulmasta, niihin on liittynyt vuosien etukäteissuunnittelua, tuhat tilaisuutta, tuhansia harjoitustunteja ja noin 100 000 katsojaa ja kokijaa. Vertaisen mukaan takana on aina lukemattomia kokouksia, kahvia, tapaamisia, pohdintoja, epätoivoa, iloa ja palkitsevia konsertteja. Kaikkea inhimillseen elämään kuuluvaa. Talviharmonikan hallituksen puheenjohtaja Pertti Kuosmanen kertoo festivaalin muuttuneen, jalostuneen ja mukautuneen. Olemme onnistuneet tarjoamaan monipuolisia yhteisiä kokemuksia kaikenikäisille. Kuvaajana olen mukana yhdeksättä vuotta tallentamassa viikon monimuotoisuutta. Kutsun tässä tehtävässä itseäni peltipoliisiksi ja valvontakameraksi, jonka on tehtävä työnsä ilman salamaa vallitsevassa valossa ja mahdollisimman näkymättömästi. Valoa ajatellen kuvista näkyy, kun kulloisenkin tapahtuman kohdalla on rakennettu valaisu…
Read More
Asiakasiltoja kannattaa somettaa

Asiakasiltoja kannattaa somettaa

kerro yrityksestäsi mielenkiintoisia asioita, Yleinen
Yrityksen asiakasillat ja tapahtumat ovat oivallista materiaalia some- tai blogipostauksiin. Netissä surffailevat pääsevät kurkistelemaan tilanteisiin ja palveluihin, vaikka eivät itse olisi päässeet paikalle. Erityisen tärkeätä tämä on palveluissa, joiden sisältö ei avaudu uudelle asiakkaalle ennen ensivisiittiä. Lokakuussa Kokkolan Ristirannankadulla vietettiin kolmen eri yrityksen yhteistä naisteniltaa. Nice.Face&Bodyssä esiteltiin elvyttävää Take Ten -kasvolihasjumppaa, kulmakarvojen micropigmentointia ja neulatonta mesoterapiaa. Sanoja ja hoitoja, jotka kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta myös hiukan pelottavilta - ennen kuin olet itse ollut vastaavissa hoidoissa. Naistenillan vieraat näkivät henkilökohtaisesti mitä hoidoissa tapahtuu, mihin ne on tarkoitettu ja miltä näyttää kulmakarvojen micropigmentoinnin alku- ja lopputulos. Kun yrityksen henkilökunnan kasvot ja palvelut avautuvat potentiaalisille asiakkaille paremmin, kynnys asiointiin madaltuu. Samalla on mahdollisuus kertoa ammattilaisuuden ja pitkäjännitteisyyden merkityksestä kullakin toimialalla. [gallery ids="1582,1584,1585,1586,1587,1588,1589,1590,1591,1592,1593,1594,1595,1596,1597,1598,1599,1600,1601,1602,1603,1604,1605,1606,1607,1608,1609,1610,1611,1612,1613,1615,1616,1617,1618,1619,1620,1621,1622,1614"]
Read More
Miltä näytin, kun Suomi täytti 100 vuotta?

Miltä näytin, kun Suomi täytti 100 vuotta?

Yleinen
Tänä vuonna otetun muotokuvan tekee erityisen arvokkaaksi se, että samaisena vuonna Suomi täytti 100 vuotta. Joillekin asiakkaille tämä vuosi on ollut merkkivuosi myös omien syntymäpäivien tai merkkipäivien suhteen. Joillekin järjestettiin yllätyssyntymäpäivät pyöreitten vuosien kunniaksi, moni on juhlinut kultahäitään, osalta on kokonaan puuttunut parisuhteen päivityskuva, jotkut halusivat olla perhekuvassa kohta taaksejäävässä Kokkolassa ja niin edelleen. Merkkipäiväkuvat voidaan ottaa asiakkaan toivomalla tyylillä. Pääasia on, että viihtyy valitsemassaan asussa ja sen mukaan luodussa tyylissä. On myös paikallaan kuvata muotokuvia sekä rennommissa että juhlavammissa asuissa. Kuvaus on samalla elämys jossa nautitaan tilaisuuden keskipisteenä olemisesta siten, että vastuu kaikesta siirtyy kuvaajan huoleksi. Jokaiselle löytyy paras asento ja siihen sopiva ilme ja näitä on vallan mukavaa jäljittää. Kuvaaja on omalla tavallaan asiakkaan peili ja analysoi muutosten tekemää vaikutusta lopputulokseen. Jokaisessa kuvauksessa on suuri ilo, kun “pääsemme…
Read More
Unohtumattomia päiviä, säällä kuin säällä

Unohtumattomia päiviä, säällä kuin säällä

Yleinen
Venetsialaishäiden tunnelmissa Venetsialaisviikonlopun sää oli toista vuotta peräkkäin todella haasteellinen hääkuvauksien suhteen. Sannan ja Mikon kanssa olimme keväällä suunnitelleet hienoja ja paria puhuttelevi miljöitä, mutta jo ennakoiva säätiedotus kertoi, että tulemme pettymään. Siksi suunnittelin kuvauksen kaupunkinmme ihanaan Kaarlelan keskiaikaispohjaiseen kirkkoon. Meillä oli onnea saada se omaan käyttöömme kahdeksi tunniksi ennen vihkimistä, Hyvä sisämiljöö koostuu muunmuassa siitä, että enemmistö kuvakulmista kertoo lisää tilan kauneudesta eikä taustalla tule yllättäviä ja mahdottomalla tavalla photoshopsiivousta vaativia omasta ajastamme kertovia yksityiskohtia. Kyllähän mekin muutamat jatkotikkaat,  valokatkaisijat ja pianon tilassa bongasimme, mutta se on pientä lähes mihin tahansa verrattuna. Kaarlelan kirkon kiitollinen erityisominaisuus on siinä, että kuvakulmia voidaan rakentaa neutraalisti linnamaisille elementeille ja kauniita kirkkomaalausten värikylläisiä taustoja käyttäen. Usein kuvauskyselyjä tekevät kysyvät kuinka monta kuvaa miljöökuvauksessa otetaan. Kyse ei kuintenkaan ole kvantitatiivinen ja lopputulema riippuu siitä,…
Read More
Lavaminää metsästämässä

Lavaminää metsästämässä

Yleinen
  Artistiedustuskuvien tekeminen sisältää monenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Itse kuvien ottaminen on vain osa kokonaisuutta, jota on alustettu tyyli-ideoinnilla ja lopun hioo esimerkiksi levynkannen tai julisteen suunnitelija. Viime vuonna minulla oli vihdoinkin tilaisuus kuvata Jonna Pirttijoki-Helasta erilaisiin edustuskuvatarpeisiin. Jonnan instrumentteja ovat harmonikka ja bandoneon ja nuori nainen itse on muillekin kokkolalaisille tuttu vuosien takaa. Olemme viettäneet lukemattomia hetkiä Guardia Nueva -orkesterin kanssa keikkabussissa, nauraneet hillittömästi ja ottaneet hauskoja making of -kuvia hiusten ja asujen viimeistelystä orkesterin pukuhuoneissa, jopa saunassa, eri puolilla Suomea. Totaalisena kääntöpuolena näille tietysti ne orkesterin ohjelmistoon kuuluvat Jonnan intensiiviset ja draamantäyteiset sooloesitykset. Bändärikuvaajana olinkin konserteissa aina kuvauskyvyttömästi kyynelissä, kun ohjelmistoon kuului suosikkikappaleeni Alfonsina ja meri Jonnan tulkitsemana. Jonnalta kokoelmista puuttui studiokuvia, joiden teemana olisivat selkeys, rauha ja kaunis filmitähtivalaisu erilaisine tunnelmineen. Jonna tunnetaan iloisena ja värikkäänä persoonana ja hänet…
Read More
Niin monen vuoden jälkeen muistanko mua…muodonmuutos voi yllättää

Niin monen vuoden jälkeen muistanko mua…muodonmuutos voi yllättää

Yleinen
Kesään kuului monenlaisia mielenkiintoisia projekteja, joista useimmat jo saavuttivat loppusuoransa. Alkukesästä  teimme toista kertaa muodonmuutoyhteistyötä Studio Tomi Yrjänän kanssa, tältä samaiselta Isokadulta. Tomin luona stailattiin viisi muuttujaa, joiden hiuksista vastasivat Tomi, Carmine, Tea, Heidi ja Mirka, meikit loihti Oona. Aamupäivän ennen-kuvauksen jälkeen jäimme jännityksellä odottamaan illan tulosta ja jälkeen-kuvausta. Häikäisevät ja rohkeat tulokset innostivat kuvaamaan paljon, kun jokaisesta persoonasta oli löydettävä sitä olennaista ja ihastuttavaa. Ohessa pieni viipale päivän tuloksista. Tämän tarinan pointti on myös siinä, että muodonmuutokseen voi mennä aivan yksilönä ja käyttää siihen alan palveluita. Kuka nyt ei haluaisi nähdä itsessään jotakin ennennäkemätöntä ja tallennuttaa sen kuviksi. Edellämainitun voi toteuttaa vaikka polttariryhmänä, syntymäpäivää juhliessa tahi hankkia merkkipäivää viettävälle sellaiseen lahjakortti. Lopputuloksella mieliala ja itsetunto kohenevat ja päivä kannattaa päättää pieneen herkutteluhetkeen jossakin Kokkolan ravintoloista. 
Read More